Kasvatetaan ruoan arvostusta ja vastuullista ruokakulttuuria koulutuksen ja osallistamisen keinoin.
Kasvatetaan ruoan arvostusta tuomalla yhä näkyvämmin esiin sen tuottamiseen tarvittavaa työtä ja resursseja ja aiheutuvia ympäristövaikutuksia ja ruokavaliovalintojen vaikutusmahdollisuuksia sekä eettisiä näkökulmia esimerkiksi koulujen opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Edistetään osallistavaa ruokakasvatusta esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) kummitilatoiminnan keinoin tai laajentamalla Kumpulan kotipuutarhatoimintaa alueen maatiloille. Toimenpiteessä hyödynnetään Farm Education-menetelmään liittyvää tutkimusta, jonka mukaan omakohtainen kokemus ja tiedon kasvattaminen autenttisessa oppimisympäristössä, kuten maatilalla, vahvistaa lasten ja nuorten ymmärrystä ja oppimista ruoan reitistä ja mahdollistaa näin vastuullisen ja terveellisen kulutuskäyttäytymisen. Kouluille ja päiväkodeille voidaan kehittää esim. “oma puutarha” -tyyppisiä konsepteja kesälomien ajaksi ja hyödyntää Kierrätyskeskuksen kaupunkiviljelykoulutusmateriaaleja opetuksen tukena.
(Kestävän kaupunkielämän ohjelman mukaisesti)Kasvatetaan ruoan arvostusta tuomalla yhä näkyvämmin esiin sen tuottamiseen tarvittavaa työtä ja resursseja ja aiheutuvia ympäristövaikutuksia ja ruokavaliovalintojen vaikutusmahdollisuuksia sekä eettisiä näkökulmia esimerkiksi koulujen opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Edistetään osallistavaa ruokakasvatusta esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) kummitilatoiminnan keinoin tai laajentamalla Kumpulan kotipuutarhatoimintaa alueen maatiloille. Toimenpiteessä hyödynnetään Farm Education-menetelmään liittyvää tutkimusta, jonka mukaan omakohtainen kokemus ja tiedon kasvattaminen autenttisessa oppimisympäristössä, kuten maatilalla, vahvistaa lasten ja nuorten ymmärrystä ja oppimista ruoan reitistä ja mahdollistaa näin vastuullisen ja terveellisen kulutuskäyttäytymisen. Kouluille ja päiväkodeille voidaan kehittää esim. “oma puutarha” -tyyppisiä konsepteja kesälomien ajaksi ja hyödyntää Kierrätyskeskuksen kaupunkiviljelykoulutusmateriaaleja opetuksen tukena.